Referenssit
Gradian digipalvelut
Jyväskylän kaupunki luottaa Sähköveijareihin esimerkiksi koulujen sähköistyksissä. Ammattioppilaitos Gradialle toteutamme erillisia saneerausprojekteja; viimeisimpänä Gradian digipalvelut Viitaniemessä voivat esitellä asentajiemme työn jälkeä.
Rakennus- tai rakennuttajayhtiöistä muun muassa Sato, VVO, Avainasunnot ja KOAS ovat asiakkaitamme. Erikoiskohteisiin kuuluvat Visman ja Laptin toimistojen sekä Naughty Burgerin ravintolan sähköistykset.
-
Olemme pari vuotta käyttäneet Gradian Viitaniemen kiinteistöissä Sähköveijareita ns. puitesopimuskumppanina eli voimme koska tahansa pyytää heitä töihin ilman eri kilpailutusta. Kokemustemme perusteella käytämme yritystä jatkossakin ehkä enenevässä määrin. Erittäin tyytyväisiä olemme olleet aikataulujen pitävyyteen, mikä merkitsee meille paljon.
Rakennuttamispäällikkö Henri Kemppainen, Gradia
Pohjanlammen lähiliikunta-alue
Yksi vahvuuksistamme on aluesähköistys. Totetamme ammattitaidolla taloyhtiöiden pihasähköistykset tai asuinalueiden puistojen ja liikuntapaikkojen valaistukset, usein kaivuusta ja maakaapeloinnista korkeimpien tolppien valonheittimiin asti.
Olemme sähköistäneet esimerkiksi Tikkakoski lähiliikuntapuiston, johon kuuluvat pururadan ja tekonurmikentän kohdevalot sekä yleisvalaistus. Pohjanlammen lähiliikunta-alueella toteutimme tekonurmikentän sekä parkour- ja skeittialueen valaistuksen.
Myymälät
-
Sähköveijarit osallistui Palokan myymälämme isoon uudistukseen syksyllä 2020. Homma toimi loistavasti: asentajien ystävällisyys, palvelualttius ja joustokyky yllätti meidät täysin. He onnistuivat työskentelemään tehokkaasti myös liikkeen aukioloaikoina suuremmin häiritsemättä kaupan arkea. Aikataulut pitivät ja työt valmistuivat niin kuin oli sovittu.
Kauppias Pekka Kukkonen, Citymarket Palokka



